keskiviikko 19. elokuuta 2015

Blogi on ollut hiljaa

Tähän on omat syynsä!
Esimerkiksi se että mun kone tilttas n. kuukausi sitten enkä ole ollut sso:ssa kuukauteen. Koneella hirmu harvoin (porukoitte) ja kaikki kuvat hävisivät mun koneen mukana!
Toivotaa että kone tuli vkl tai ensviiko alussa jo kotia takasi;(
Anteeksi tämä hiljaisuus.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Haastetta ja kuulumisia

Nonni elikkäs minut haastettiin! Haastaja oli Bittiponeilua

Säännöt ovat seuraavat:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastajan pitää myös tehdä 11 kysymystä uusille haastettaville
4. Pitää haastaa 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa (en pysty haastamaan 11 blogia kun niin moni on jo saanut tämän)
5. Ei haastamista takaisin

11 asiaa minusta:
1. Olen tummanruskea hiuksinen
2. Olen ratsastanut irl elämässä 6v mutta olen ollut hevosien seurassa kokoikäni
3. Minulla on Canonin 1200D järkkäri
4. Omistan kaksi roborovskia
5. Asun Itä-Suomessa
6. Olen kesäihminen
7. Rakastan uida ja syödä pehmiksiä kesällä
8. Olen käynyt 7 ratsastusleirillä
9. Tykkään valokuvata
10. Olen iloinen ja positiivinen
11. Keksin aina tekemistä jos on pikkusen tylsää:)


Haastajan kysymykset:
Mikä on lempipaikkasi SSOssa ja miksi?
- Kyllä se on Goldi, sen kauneuden ja värisen takia:) (vaikka Jasperilla lagaa aika paljon)

Kauan olet pelannut SSOta?
- Aloitin Ellenillä -14 vuoden alussa heti ja olen pelannut tällä vuoden ja puol. Wilmalla aloitin jo -12 kesällä ja sillä siis kolme vuotta, Niin sen 3v olen pelaillut tätä.

Onko sulla jotain harrastusta, mitä haluaisit harrastaa, mutta se ei ole mahdollista?
- Harrastan ratsastusta ja lenkkeilen paljon. Olen aina halunnut harrastaa poikkihuilunsoittoa ja viulun soittoa.

Minkä lemmikin haluaisit, jos voisit valita minkä tahansa eläimen/matelijan?
- ööh apua:D Varmaan viljakäärmeen tai undulaatin.

Onko sinulla klubia SSOssa?
- Ei ole enää:(

Millaisesta musiikista pidät?
- No se riippuu paljon mutta aika paljon sellaisesta mitä Loopilta ja NRJltä tulee.

Haluaisitko olla joskus kuuluisa? Jos kyllä niin mistä?
- Kyllähän se olisi kiva ja ratsastuksen puolesta kilpailijana siellä kouluratsastus ja esteratsastus puolella.

Oletko koskaan ollut ulkomailla?
- Virossa ja Ruotsissa.

Kuka supersankari haluaisit olla?
- Hämähäkkimies:)

Minkä elokuvan olet viimeksi käynyt katsomassa leffateatterissa?
- Kätyrit:3 (btw ihana leffa oli musta)

Mikä on lempi hevosrotusi? Ja Miksi?
- Puoliverinen ja siksi että ne ovat yleensä isoja ja hyviä hyppyhevosia. (on niitä muitakin rotuja mitkä oelt hyviä hyppäämään ja isoja)

Minun kysymykset haastettaville:
1. Jos SSO olisi oikeaa maailmaa missä siellä asuisit?
2. Mikä SSOssa oleva rotu on paras? Mikä huonoin?
3. Oletko aktiivinen SSOssa?
4. Paras ottamasi kuva SSOssa? Ja huonoin?
5. Hevonen minkä meinaat ostaa seuraavaksi SSOsta?
6. Onko sinulla lemmikkejä? Jos on niin mitä?
7. Jos saisit valita maailmalle 2 väriä että minkä värinen maailma olisi, mitkä ne olisivat? Ja miksi?
8. Mitä SSO rotua et ymmärrä?
9. Miten vietät aikasi jos sinulla on tylsää?
10. Uskotko rakkauteen ensimmäisellä kerralla vai pitääkö sen kävellä uudelleen ohi?
11. Kerro miten/miksi aloitit SSOn pelaamisen?


Haastettavat:



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Olipa kerran hakkeroitu....


Hei! Niin kuin otsikosta saattaa päätellä niin puhun tässä alussa hakkeroinnista. Tässä eilen menin sso:hon ja tajusin että olin päätynyt Steven kentän läheisyyteen ja kaikki jorkut olivat käytetty johonkin mutta missää ei ollut mitään. Tuo kuva yläpuollella on otettu keskiviikkona jolloin jätin hahmoni mooriin kun olin ajatellut kuvailla villiheppa kuvia mutta en sitten jaksanutkaan vaan otin pari kuvaa ja lähtin.


Tämä kuva on otettu taas torstaina kun kirjauduin sso:hon päivällä. Varusteet tosin ei ollut nuo mutta laitoin ne sitten kun lähdin tekemään tehtäviä, tietysti vaihdoin salasani. 
Kenellä on tarvetta mennä toisen tileihin?
Mitä hakkeroija hyötyy tuosta?
Jottei nyt kumminkaa tämä postaus menisi ihan kokonaan tuosta puhumiseen nii voin varmaan kertoa että tallissa on taas kaksi hevosta ovat selle ja morgan. 


Siinä on konilauman kymmenen osallista, kolme on saarelle lomailemassa niistä sitten myöhemmin kuvaa kun kerkeän ottamaan ne takaisin talliin.


Jotenkin vain ei oli mitään kerrottavaa ja nukuttaa aivan hirveästi parin valvotun yön jälkeen kun uni vain ei tule millään vaan pyörin sängyssä pari tuntia ja sitten tulee kuumuus ja lähden seikkailemaan koneella ja lopulta kömmin sänkyyn ja olen siinä sitte puhelimella ja jossai vaiheessa sitte nukahdan.

Tälläistä kuulemiin!

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uusi star rider



Hei! Elikkäs niin kuin otsikosta voitte huomatakkin ostin uuden sr:n, en siis kestänyt pitkään olematta star rider. Ostin sr:n ihan syistä kun luin uutisista että sso:hon olisi tulossa uusia paint hevosia ja odotan niitä ihan innolla miltä ne näyttävät oikein. 
Tässä olen ajatellut että kunhan vain saan tarpeeksi star coinseja niin ostan ensimmäisen vuonon ja uuden quan ja saarelle laitan Gassen, Mistin ja jonkun kolmannen. Tänään päivitän hevoseni-sivulle lisää hevosia, ainakin neljä hevosta.


Eilen tein dailyja ja racetin polleja minun kaverin kanssa, skypessä vierähtikin hups ollakkaan parisen tuntia siinä nauraessa ja tyhmiä juttuja keksiessä. Loppujen lopuksi minun kaverin oli lähettävä nukkumaan ja jäin yksin hillumaan ympäri sso:ta. Huomenna olisikin lähdettävä riparille että oliva viimeinen päivä ennen riparia valvoa viime yönä. 



Kumminkin päivällä kävin hoitamassa Baronessin tehtävät ja tarinapeli jatkui eteenpäin ja tänäänkin jatkuu. Kun minulla ei muuta asiaa oikein ole tai muuta kerrottavaa nii sanon nyt vain että jos minut löydätte sso:sta nii tulkaa rohkeesti moikkaamaan mua!:)



Kuulemiin!:) 

tiistai 26. toukokuuta 2015

Fiilistelyä


Hei! Tänään kirjoitan viimeisen sr tekstin tältä erää. Kävin vain tässä illalla kavereita sso:ssa tapaamas ja sanomas heipat kaikkille ihanille hepoille mitä haluisin, en nimitääi oikeasti tiedä milloin saan uuden sr:n koska mulla on ensviikon kokonaan ripari ja sitten sunnuntaina konffis. 
Toisaalta kyllähä tuntuu ihanalta välillä olla semmonen free pelaaja. 

Olen harkinnut tässä sitä että vaihtaisit servua ykköselle, tiedän kyllä sen että sieltä en välttis enää pois pääse ja kaikki mun ihanat ystävät jäävät tänne kakkos servulle. Jos mulla ois tuuria ja toivoa mukana niin pääsisin takaisin jos vaihtaisin. 


Ratsastin pitkästä aikaa Rosestonella, ihanaa pitkästä aikaa päästä tuollakki ridailee ympäri sso:ta. Tällä hetkellähän talli on täynnä täysin että mitää heppaa en voi ostaa pintastakaan edes, en vain jaksa laittaa heppoi saarelle nyt. 
Sain muute laitettua kahesta hevosesta esittelyt Hevoseni-sivulle käykäähän kurkkaamassa;)


Kuulemiin!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Häät sso:ssa


Hei!
Niin kuin kuvasta näkyykin meillä oli clubi porukka kokoontumassa hääsaatueeseen. Eihän meitä ollut mikään hääppöinen porukka mutta kumminkin yhdeksän asteli paikalle. Juhlimme siis Bertan ja Maten häitä muistaakseni (olen uusi clubissa en voi muistaa vielä nimiä) ja hääsaattue lähti matkaan moorin mummon luona ja jatkoimme hautausmaan viereiselle kaivokselle täällä moorin lähellä, siellä häät itsessään pidettiinkin.

ei mikään järjestelmällinen saattue
Häitten jälkeen oli vaihtoehtoina lähteä poni champpiin tai muuten vain bilettämään häiden kunniaksi. Itse en pystynyt jäämään ollenkaa kumpaankaa vaikka mieleni olisi tehnyt päästä mukaan tekemään jotain hauskaa mutta itsellä tallihommat kutsuivat naapuritallilla tätini luona. 

Olen tässä ajatellut että minulle helpompi tämän blogin suhteen on kuin kirjoitan kaksi kertaa viikossa ettei tämä blogi kuole ihan kokonaan ja eikä sitten tule liikaa postauksia tai tekstiä viikossa, sitten minulle jää aikaa myös muuhunkin. Kirjoitan nytten siis torstailta ja sunnuntailta.


Jatkoin tänään tarinapelin tehtäviä eteenpäin ja olen ylpeä että sain tehtyä toisen tehtävistä loppuun asti mutta toinen jäikin huomiselle vielä jatkettavaksi. Tarinapeli jatkuu minulla vasta kun olen kasvattanut niitä (neutral, liked, popular...yms) juttuja. Siinä voikin mennä aikaa että pääsen eteenpäin tehtävissä ja toisaalta toivon että pääsisin ihan nopeasti jatkamaan eteenpäinkin näitä tehtäviä että pysyisin mukana sso:ssa.

Tänään kumminkin en ole enempää vielä tehtäviä tehnytkään vaan olen ollut laiska ja koulutellut vain minun quaani ja ostanut uuden pinkin huovan mutten vielä tiedä kuka sen selkäänsä saa oikeastaan. Ei minulla vielä toisaalta ole mitään tiettyjä varusteita jollekki hevoselle mutta Goldbeautylle olen löytänyt jo varusteet jotka ovat kuin tehdyt sille. 


Olen kokeillut vaikka sun mitä varuste yhdistelmiä vaikka kelle muttei mikään tunnu oikelta. Tulin siihen tulokseen että tälle tammalle ei kyllä käy tummanvihreä sitten vähääkään, kyllä sen värin pitää olla vähä tyttömäisempi. 
Tänään olenki kulkenut lautan välityksellä pintasta jarlaan ja jarlasta pintaan. Muualla en ole oikein käynytkään kuin vaan valen champissa jonka jouduin keskeyttämään liiallisen porukka paljouden takia enkä kerenny ignooraamaan porukkaa. Loppu ajan sitten kun olin sso:ssa niin kuvailin.


Etsiskelin kaikkialta rauhallisia paikkoja kuvailla mutta aina jossain oli joku ja se henkilö sitten tunki kuvaan jollain määrin aina. Päädyin tähän paikka aivan steven viereen ja tuolla olikin rauhallista, ei ollut ylimääräisiä ihmisiä tai pelaajia tunkemassa kuvaan vaan sain ihan rauhassa kuvat ottaa. 


Lopulta huomattuani ettei steven kentällä enää ollut paljoa porukkaa kuin hassu kaksi ihmistä niin menin siihen kuvailemaan quaani. Ei tämäkään varuste yhdistelmä niinkään toimi mutta onhan se parempi kuin vihreä.


tyytyväinen tyttö
Tässäpäs oli pitkäpostaus huhu, koitan seuraavan postauksen saada ennen minun Star Riderin loppua. Olenkin varmaan vähän aikaa ilman Star Rideriä koska rahaongelma ja en ole vähään aikaan käymässä keskustassa varmaankaa tai ainakaan siellä suunnalla missä R-Kioski sijaitsee, niin siksi en saa ostettua paysafecardia enkä sen takia Star Rideria.

Kuulemiin!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Puhtaalta pöydältä


Hei! Olen taas päässyt vauhtiin sso:n kanssa kun olihan minulla kahden kuukauden tauko, en vain jaksanut kirjautua sisään joka päivä ja vaivautumaan jatkamaan tarinapeliä eteenpäin.
Nyt olen taas viikon pyörinyt sso:ssa aktiivisesti ja en aijo kadottaa sitä aktiivisuutta.

Viikonloppuna oli tuplat jotka kestivätkin keskiviikkoon eli tähän päivään asti, päätin ostaakkin näillä tuplilla star coinseja ja ostin viisi uutta hevosta.... tai no yhden ylimääräsen vain hetken mielijohteesta. 
Ostin sitten oldenburgin, arabin, morganin, morabin ja quan, hevosista tulee esittelyt sivulle kunhan vain kerkeän väsäämään sellaiset.

Jotkut varmaan muistavat vielä minun luoman clubin silloin, nytten se on kumminkin poistettu. Suorastaan minun aika vaan ei enää riittänyt clubin ylläpitämiseen. Nyt kumminkin olen kotiutunut uuteen clubiin josta en ole hetkeen lähtössä jos ei mitään satu, Northern Foxes clubi josta satuin kuulemaan globalissa sso:ssa kun porukka kyseli aktiivisia suomi clubeja. Tähän olen päätynyt pitkän etsinnän jälkeen.


Olen alkanut käymään champeissa myös aktiivisemmin, minut pystyy bongaamaan eri champeista yleensä illasta. Eilen kumminkin kävin vain Moorin champissa en vain kerennyt käymään muissa aikatauluni takia. 

Tästä kuvasta tulikin mieleen että voisitte keksiä Goldbeautylle lempi tai kutsumanimen, eli esim niin kuin Emeraldice "Emma". 

Tämän champin jälkeen meninkin koulu/estetunnille maneesille jonka piti Susa. Minulle, Nellielle ja Julille. Ekaksi meillä oli koulutunti ja seuraavaksi meillä oli estetunti jossa harjoittelimme esteelle lähestymistä. Kuvia minulla ei ole estetunnista eikä koulu kun en kerennyt kuvailemaan.

kuva alkukäynneiltä
Tunnin jälkeen suuntasin kouluttumaan ja tekemään tietyt racet loppuun ja kävin tekemässä kalastustehtävän. Lähdin sen jälkeen pois sso:sta ja illalla kirjauduin vielä uudelleen takaisin kun piti tarkistaa pari asiaa ja käydä pari juttua loppuun. 
Tällänen päivä eilinen olikin ja tänään menen varmaan vaellukselle illalla, en tiedä ehdinkö vaellukselle illalla riippuu ihan siitä mitä minulla on illalla.

Tässä ihan muuten vain ilmoitan etukäteen että olen lähdössä kesälomalla viikonlopuksi Vaasaan ja menen katsomaan siellä lämminveristä tammaa joka on myynnissä. Vielä en tiedä minä viikonloppuna ja tuleeko matkaa Vaasaan kerkääkö mieleni muuttua hevosen suhteen vai mitä tapahtuu.

Tälläistä tällä kertaa. Kuulemiin!